Keltainen kirjasto ei olisi mitään ilman lukijoitaan, ja haluammekin tuoda paremmin esiin Keltaisen kirjaston lukijakunnan moninaisuutta ja innostuneisuutta. Jatkossa esittelemme joka kuukausi Kuukauden lukijan, joka pääsee kertomaan lempikirjoistaan ja rakkaimmista Keltaiseen kirjastoon liittyvistä muistoistaan.
Huhtikuun 2018 Kuukauden lukija
Nimi: Jussi Nikkilä
Ikä: 35 vuotta
Ammatti: Näyttelijä ja teatteriohjaaja
Kuva: Anne Hämäläinen
Jussi Nikkilä (s. 1982) on näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hänen viimeisin ohjaustyönsä on Julia ja Romeo Suomen Kansallisteatteriin.
Olin perheeni kanssa lomalla Etelä-Ranskassa loppusyksystä. Minun oli täytynyt ottaa töitä mukaan lomallekin, olin väsynyt, jatkuvasti huonolla tuulella ja haastoin puolisoni kanssa riitaa milloin mistäkin. Eräänä päivänä loman loppupuolella olin työntänyt lastenvaunuja toista tuntia ympäri Antibesin vanhankaupungin pikkukatuja – turhaan, sillä alle kaksivuotias poikani ei suostunut millään nukahtamaan päiväunille. Oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuuma, turistioppaiden selostukset kaikuivat ohi ajavien skoottereiden ja autojen pörinän kanssa vanhoista kiviseinistä. Lauloin tuutuutupakkarullaa, otin hänet syliin ja annoin maitoa, mutta mikään ei auttanut, ja pian hänen huutoitkunsa yhtyi ympäröivään meteliin.
Kuin ilmestyksenä satuimme pienen englanninkielisen kirjakaupan kohdalle. Sisälle päästyäni huomasin vaipan olevan aivan täynnä, ei ihme ettei poika ollut saanut unta. Myyjä, ystävällinen amerikkalaisnainen päästi meidät takahuoneessa olevaan vessaan ja jutteli pojalle niin, että tämä lakkasi itkemästä. Päästyään takaisin vaunuihin poika nukahti heti.
Kaupasta ei löytynyt Ali Smithin uusinta kirjaa, jota silloin etsin, mutta myyjä suositteli minulle Elizabeth Stroutin romaania My name is Lucy Barton. Ehkä hän ajatteli minun tarvitsevan sitä. Strout on palkittu Pulitzerillakin, mutta minulle hän oli uusi tuttavuus. Olen melko hidas lukija, mutta silloin luin romaanin alle päivässä. Se tempaisi mukaansa heti. Itkin niin että kylkiin sattui, halailin ja pussailin lapsiani ja ymmärsin, miten viisas ja kärsivällinen ihminen puolisoni on.
Kirja täytti minut suurilla ajatuksilla, mutta jätti samaan aikaan jollain tapaa sanattomaksi, sillä hetken aikaa kaikki tarvittava oli sanottu. Se oli miltei uskonnollinen kokemus – romaanissa on niin syvällistä ymmärrystä ihmisyydestä, että minusta tuntui, että minäkin voin antaa itselleni anteeksi asioita, joiden suhteen olen ollut vajavainen. Stroutin kertojanlaatu ja näkemisen tarkkuus nostavat lukijan pois tympeydestä ja kyllästymisestä tarkastelemaan elämää ihmeenä. Iloitsin, kun kuulin, että Keltainen kirjasto julkaisee huhtikuussa Stroutin romaanin suomeksi.
Muistan kokeneeni lukiessa samankaltaisen katharsiksen viimeksi Peter Høegin Rajatapauksien parissa.
En koskaan unohda Keltaisen kirjaston J. D. Salingerin kirjaa Sieppari ruispellossa Pentti Saarikosken kääntämänä. Tai unohdan, olen jo unohtanut siitä paljon, sillä unohdan suuren osan siitä mitä luen tai näen. Mutta muistan romaanin tunnelman, New Yorkin ja Holden Caulfieldin, johon samastuin vahvasti varhaisteini-iässä. Istuin koulun jälkeen kotimme keittiössä, ulkona aurinko laski lumisen metsän taakse. Söin kalapuikkoja spagetin kanssa samalla kun luin Salingeria, ja tunsin lohtua siitä, että joku jakoi kanssani minua aina vaivanneen ulkopuolisuuden tunteen. Muistan myös Holdenin punaisen metsästyshatun, kohtauksen jossa hän antaa hattunsa siskolleen Phoebelle.
Toinen minua suuresti kiehtonut Keltaisen kirjaston kirja on Peter Høegin Hiljainen tyttö, mutta siitä en osaa sanoa oikein mitään.
Paras lukupaikka on Rikhardinkadun kirjasto. Siellä suoritin siviilipalvelukseni parikymmentä vuotta sitten ja hiljaisina kesäkuukausina lainaustiskin takana saattoi joinakin päivinä lukea kirjoja lähes keskeytyksettä. Nykyään vietän paljon aikaa kolmannen kerroksen lukusalissa.
Toinen paikka, missä luen usein, on asuntomme pienen pieni vessa, jonka pikkiriikkisessä kirjahyllyssä on muun muassa Peter Høegin Kertomuksia yöstä.
Keltaisen kirjaston kirjailijoista haluaisin tavata James Salterin, joka ennen kirjailijaksi ryhtymistään oli hävittäjälentäjä, kuten minun isoisänikin, jonka olisin halunnut tuntea paljon paremmin kuin tunsin. Esikoisteoksessaan Salter kirjoittaa omien lentolaivuekokemustensa pohjalta Korean sodasta. Hän eli vaiherikkaan elämän ja kirjoitti kuudenkymmenen kirjailijavuotensa aikana lyhyitä kertomuksia ja viisi romaania, joista tunnetuin on eroottinen ja kertojaratkaisultaan erikoinen Leikkiä ja ajanvietettä. ”Life passes into pages if it passes into anything”, on Salter sanonut. Vuonna 2013, pari vuotta ennen Salterin kuolemaa Guardian julkaisi Salterin lukemana podcastina Lydia Davisin huikean novellin ”Break it down”. Voisin kuunnella Salterin ääntä loppumattomiin, sen lämpöä ja haurautta. Podcastin voi kuunnella Guardianin sivuilla ilmaiseksi.
Myös Peter Høegin haluaisin tavata, mutta pelkään etten uskaltaisi sanoa hänelle mitään.
Eräs Keltaiseen kirjastoon yhdistyvä muistoni liittyy Jonathan Coen kirjaan Suljettu piiri, jonka luin kymmenisen vuotta sitten. Siinä lapsuudenystävät kohtaavat uudelleen aikuisina lapsuutensa kesämaisemissa Tanskan pohjoisimmassa niemenkärjessä Skagenissa, paikassa, jonka edustalla Pohjanmeri yhtyy Itämereen. Romaanin avara ja melankolinen tunnelma jäi vaivaamaan minua, ja seuraavana kesänä matkustin Skageniin. En ollut tajunnut, että Skagen on kesäisin todella suosittu turistikohde, ja kun tulin illansuussa perille, kaikki hotellit ja hostellit olivat täynnä. Sain lopulta vuokrattua homeisen asuntovaunun erään ystävällisen pariskunnan pihalta muutamaksi yöksi. Aamulla juoksin sinne missä meret kohtaavat. Nimenkärjen edustalla oli pitkä railo, kuin jatkuva vesimassojen taistelu tai syleily. Olin lumoutunut railosta ja kaukana sukeltelevasta hylkeestä, auringosta ja siitä, että olin lähtenyt Skageniin yksin pelkästään romaanin kohtauksen innoittamana. Istuin muutaman päivän hiekkadyyneillä, kirjoitin rakkausrunoja ja join lämmintä valkoviiniä.
Skagenista jatkoin matkaa kohti Berliiniä ja luin junassa uudelleen Peter Høegin Lumen tajun ehkä puoleenväliin.
Tutustu Jussin suosikkeihin tästä.