Kuukauden lukijana toimittaja Arda Yildirim
Keltainen kirjasto ei olisi mitään ilman lukijoitaan, ja haluammekin tuoda esiin Keltaisen kirjaston lukijakunnan moninaisuutta ja innostuneisuutta. Esittelemme joka kuukausi Kuukauden lukijan, joka pääsee kertomaan lempikirjoistaan ja rakkaimmista Keltaiseen kirjastoon liittyvistä muistoistaan. Joulukuun Kuukauden lukija on toimittaja Arda Yildirim, jolla on erityinen suhde Salingeriin ja Pamukiin.
Nimi: Arda Yildirim
Ikä: 26
Ammatti: Toimittaja
Olen parhaillaan lukemassa Keltaisesta kirjastosta…
Olen aina ollut monen kirjan lukija. Yöpöydälläni on keskeneräisenä yleensä 3–5 kirjaa. Tuskailin tämän piirteeni kanssa vuosia, kunnes tajusin, että sama kirja ei sovi jokaiseen mielentilaan. Sen takia minulla on yleensä kesken niin kevyitä ja raskaita, tieto- ja kaunokirjoja.
Tällä hetkellä minulla on kierrossa Orhan Pamukin Kummallinen mieleni (suom. Tuula Kojo). Pamuk on minulle Istanbulin ääni, tulkki Turkin ja muun maailman välillä. Isäni on Istanbulissa ja olen itsekin viettänyt siellä monia hienoja hetkiä ja lomia. Tämä kirja (kuten muutkin Pamukin teokset) vievät ihanasti mielen suoraan Istanbulin pienille, kiemurteleville mukulakivikaduille. Kuulen seesamirinkilä simitin myyjien huudot ja Bosporinsalmen ylittävien laivojen sumutorvet.
Pamukin kirjoitustyyli on melko raskasta ja vuolasta. Sanat ovat tarkkaan mietittyjä ja henkilöhahmoja on paljon. Ympäristöön pureudutaan yhtä lailla kuin hahmojen mielenliikkeisiinkin. Kummallinen mieleni on yhtä antoisa ja herättelevä, kuin se antaa nimellään ymmärtää.
Tätä Keltaisen kirjaston kirjaa en unohda…
Perheessäni pidetään J. D. Salingeria lähes jalustalla. Sieppari ruispellossa (suom. Pentti Saarikoski) oli ensimmäinen kirja, joka kosketti varhaisteini-ikäistä isääni, myöhemmin myös itseäni. Omistamme siitä kotona neljä eri versiota, niin suomeksi, englanniksi kuin turkiksikin.
Kun tuli oma vuoroni valita kirja yläasteen kirjallisuusesseen aineistoksi, en epäröinyt hetkeäkään. Sieppari ruispellossa, Catcher in the Rye, oli koskettanut minua jo ennen kuin ehdin siitä sanaakaan lukea. Tälle klassikolle on mielestäni aina sopiva mielentila, mutta erityisesti tuolloin, 14–15-vuotiaana, koin Holden Caulfieldin tuntemukset feikistä maailmasta ja feikeistä tyypeistä ihoni alla. Koin ensimmäistä kertaa, kuinka jokin kirjan hahmo puhui ja tunsi kuten itsekin maailman koin.
Sieppari ruispellossa on ehdottomasti kesä- tai alkusyksyn kirja. Siinä on jotain viipyilevää ja pysähtynyttä, pehmeää epätietoisuutta. Se on yhtäaikaisesti lohduttava ja paikoitellen turhauttava. Siis ihanan ristiriitainen!
Tunnelmoin kesää selkeästi 50–60-luvun New Yorkin kautta, sillä Truman Capoten Kesän taittuessa (suom. Kaijamari Sivill) virittää myös aina Helsingin kirpsakassa alkukeväässä unenomaiseen kesätunnelmaan. Nautin tarinoista, joissa tapahtumat ja miljöö ovat vain kuriositeetteja, joita kirjan päähenkilö kommentoi ajatusten tasolla. Tapahtumat soljuvat ihmismielessä.
Paras lukupaikka on…
Paras lukupaikka on ehdottomasti kahvikupin äärellä jossain kahvilannurkassa. Olen aina päässyt parhaimpaan flow-tilaan, oli se sitten työskentelyä tai lukemista, pienessä melussa. Muiden ihmisten seura luo tietynlaisen turvallisen tilan.
Tunnun kuljettavan minne ikinä menenkin aina koko omaisuuteni mukana. Laukustani löytyy siis myös aina kirja. Kärsittyäni hyvän ajan selkäkivuista tajusin, ettei kovakantinen 500-sivuinen järkäle ole sopiva ”matkakirjaksi”. Vaihtoehtoja onneksi löytyi yöpöydältä pokkarimuodossakin. Murakamin Suuri lammasseikkailu (suom. Leena Tamminen) oli yksi näistä kirjoista, joita kuljetin pitkään laukussani ja luin aina työmatkoilla pikkupätkiä kerrallaan. Oli aina jotain, mitä odottaa ruuhkasta tuskastumisen sijaan.
Keltaisen kirjaston kirjailijoista haluaisin tavata…
Koska tapasin Pamukin jo vuoden 2017 Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleilla, on minun pakko vastata tähän toinen ehdoton suosikkini, J. D. Salinger. Hän on maaginen persoona, josta ei löydy melkeinpä mitään haastatteluja tai tietoa. Siis klassinen sisäänpäin kääntyvä, julkisuudesta säikky taiteilija.
Olen aina ollut ihastunut 50- ja 60-luvun estetiikkaan ja tyyliin. Myös sen ajan henkeen, jolloin niinkin puhtoinen kirja kuin Sieppari ruispellossa aiheutti ilmestymisaikanaan melkoista moraalista paniikkia. Se oli kuitenkin ilmestymisvuonnaan 1961 yksi sensuroiduimmista kirjoista amerikkalaisissa kouluissa ja yliopistoissa.
Haluaisin nähdä, josko Salinger on yhtä salaperäinen ja pohdiskeleva kuin kirjan päähenkilö Holdenkin on. Kirjaa myöhemmällä iällä lukiessani olin havaitsevinani siinä tietynlaisia autofiktiivisiä piirteitä.
Keltaiseen kirjastoon liittyvä muisto
Muistan, kuinka lapsena törmäsin isovanhempieni luona ensimmäistä kertaa Keltaisen kirjaston keltaselkäisiin. Kirjat olivat jotenkin mystisiä, erilaisia kuin lähikirjaston räikeät lastenkirjat. Kirjojen yhtenäinen linja antoi myös kustantamolle ensimmäistä kertaa merkityksen.
Otin kirjan käteeni, haistoin sitä. Pöly ei ollut ikinä tuoksunut yhtä viettelevältä. Täynnä lupauksia käymättömistä seikkailuista ja lukemattomista tarinoista. Päistään hieman kellertyneet paperinsivut houkuttelivat selailemaan, ja vanhemmiten lukemaan. Ei ollut enää kääntymistä takaisin.
Tutustu Ardan suosikkeihin täällä.