Nimi: Anu-Elina Lehti
Ikä: 41
Ammatti: Kauppalehti Faktan toimituspäällikkö
Olen lukijana pahimmillaan buliimikko. Ahmin kaikkea ja hamstraan kotini täyteen kirjoja. Fyysisten kirjojen lisäksi kuuntelen paljon äänikirjoja. Käytännössä minulla on koko ajan kesken vähintään viisi kirjaa, joita vaihtelen tunnetilojeni mukaan. Eniten luen pohjoismaalaista ja amerikkalaista nykykirjallisuutta. Häpeäkseni on myönnettävä, että suhteeni moniin kirjallisuuden klassikoihin on vaikea. Esimerkiksi Thomas Mannin Taikavuoren olen aloittanut varmaan viisi kertaa, mutta en ole koskaan jaksanut tarpoa sitä loppuun. Klassikkoangstissa minua auttaa perustamani lukupiiri, jossa tsemppaamme toisiamme vaikeissa luku-urakoissa. Tässä on varmaan jotain samaa masokismia kuin maratonin juoksemisessa, mutta jotenkin koen, että kaltaiseni kunnianhimoisen lukijan tulee suorittaa maailmankirjallisuuden merkkiteokset. Erityisesti haluan mainita, että lukupiirin avulla sain luetuksi esimerkiksi Günter Grassin raivostuttavan Peltirummun (suom. Oili Suominen) ja Nikolai Gogolin Kuolleet sielut (suom. Juhani Konkka). Todo-listani on kuitenkin edelleen pitkä. Esimerkiksi James Joycen Odysseus odottaa yhä lukijaansa hyllyssä.
Tätä Keltaisen kirjaston kirjaa en unohda…
Vaikka olen kuvaillut via dolorosaani historiallisten klassikkojen parissa, täytyy kuitenkin todeta, että pääosin Keltainen kirjasto on tuonut elämääni silkkaa iloa ja nautintoa. Teininä pärähdin oikein kunnolla John Irvingiin ja luin lyhyessä ajassa läpi hänen koko tuotantonsa. Jälkeenpäin ajateltuna hänen tekstinsä olisivat kaivanneet perinpohjaista feminististä analyysia, mutta 15-vuotiaana en vielä osannut kyseenalaistaa miehistä maailmankuvaa. Henkilökohtaisesti merkittävin Keltaisen kirjaston kirjailija minulle on valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš. Arvostan älyttömästi hänen rohkeaa journalistista kaunokirjallisuuttaan. Tšernobylistä nousee rukous -teoksen (suom. Marja-Leena Jaakkola) luin yhteen putkeen iho kananlihalla. Neuvostoihmisen loppu oli puolestaan niin raju, että menetin yöuneni viikoiksi. Muita viime vuosien tärkeitä kirjailijalöytöjä ovat olleet amerikkalainen Elizabeth Strout, jonka teos Nimeni on Lucy Barton (suom. Kristiina Rikman) löi minut täysin ällikällä. Miten kukaan voi osata kirjoittaa niin paljon rivien väliin? Myös saksalaisen Jenny Erpenbeckin teos Mennä, meni, mennyt (suom. Jukka-Pekka Pajunen) oli hieno kannanotto pakolaiskriisiin.
Paras lukupaikka on…
Nykyisin nautin enemmän äänikirjojen kuuntelusta kuin perinteisestä lukemisesta. Ehkä kyse on korona-ajan ilmiöstä, kun kotona tulee oleiltua niin paljon. Teen paljon etätöitä ja kiireisen päivän jälkeen on aivan mahtavaa lähteä kävelylle ja laittaa äänikirja pyörimään. Kuuntelen kirjoja sekä suomeksi että englanniksi. Lukijan merkitys teokselle on suuri. Jos ääni on liian monotoninen tai vaikka ylitulkitseva, jätän äänikirjan helposti kesken. Keltaisen kirjaston teoksista kuuntelin viimeksi Elizabeth Stroutin Olive Kitteridgen (suom. Kristiina Rikman). Lukijana oli yksi suosikeistani, Erja Manto.
Keltaisen kirjaston kirjailijoista haluaisin tavata…
Jos olisi tilaisuus, haluaisin viettää kostean illan edesmenneen Nobel-kirjailijan Doris Lessingin kanssa. Hän eli täysin poikkeuksellisen elämän ja kirjoitti ravistelevia, naisten asemaa käsitteleviä teoksia.
Olen muuten pöllinyt Dorikselta myös mottoni: “Whatever you´re meant to do, do it now. The conditions are always impossible.”