Kuukauden lukijana kirjailija Jari Järvelä
Keltainen kirjasto ei olisi mitään ilman lukijoitaan, ja haluammekin tuoda esiin Keltaisen kirjaston lukijakunnan moninaisuutta ja innostuneisuutta. Esittelemme joka kuukausi Kuukauden lukijan, joka pääsee kertomaan lempikirjoistaan ja rakkaimmista Keltaiseen kirjastoon liittyvistä muistoistaan. Lokakuun Kuukauden lukija on kirjailija Jari Järvelä, jonka romaani Kosken kahta puolta on juuri ilmestynyt.
Nimi: Jari Järvelä
Ikä: 51
Ammatti: Kirjailija
Kuva © Markko Taina
Olen parhaillaan lukemassa Jayne Anne Phillipsin Kiurua ja termiittiä (suom. Kersti Juva). Hän on minulle ihan uusi kirjailijatuttavuus Keltaisessa kirjastossa – ja uuden kirjailijan löytäminen on aina ilo, vähän kuin kohtaisi uuden ystävän. Muutimme viime talvena ja kirjat asettuivat hyllyihin ihan uusiin paikkoihin ja nyt silmiin pompahtelee hyllystä kirjoja, jotka on innolla kotiin kannettu, mutta jostain syystä jääneet joskus lukematta. Kiuru ja termiitti on niistä yksi, yksi vanha ystävä sitä kovasti kehui jokin aika sitten ja kannusti tarttumaan. En tiennyt kirjasta mitään, nimen perusteella luulin että sisällä on kertomuksia eläimistä Avaran luonnon henkeen. Mutta tämä romaanihan on aivan muuta! Kiehtovaa tekstiä, eikä varmaan viimeinen Jayne Anne Phillipsin kirja, jonka Keltaisesta kirjastosta luen.
Tätä Keltaisen kirjaston kirjaa en unohda: Antoine de Saint-Exupéryn Siipien Sankarit/Yölento (suom. Eino Ismala ja Anni Mannerkorpi)
Harvinaisuus Keltaisessa kirjastossa, yhdessä kirjassa on kaksi kirjaa. Kirja on ihan Keltaisen kirjaston alkupäästä, numero 27. Saman kirjailijan Pikku prinssiä en ole ikinä sietänyt, mutta hänen postilentäjän uraltaan kumpuavat romaanit ovat kolahtaneet minuun syvästi. 1920-luvun ranskalaisen postilentäjän työtä ei voi verrata nykyisen postiljoonin hommaan, jossa suurimman riskin aiheuttavat hiekoittamattomat pihapolut talvisin. De Saint-Exupéryn aikaan postilentäjät kuljettivat postisäkkejä avo-ohjaamoisissa pikkukoneissa, Saharan ylläkin piti olla turkki päällä ja kintaat kädessä. Konerikot olivat ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja lentäjän ja postisäkkien mukana koneessa matkasi mekaanikko joka koetti parsia monien pakkolaskujen aikana masiinaa kuntoon. Laskuvarjoja ja suunnistuslaitteita ei ollut, lentokentät olivat kuhmuisia pellonpätkiä. Myrskyt nousivat yllättäen, ja matkalla riitti vuoristoja ja aavikkoja, joista piti selvitä. Ja maan pinnalla tietysti postilähetyksiä hamusivat kaikenlaiset rosvojoukkiot. Postilentäjän työ oli uusien reittien etsimistä, löytöretkeilijän työtä. Kirjailijana yritän kuvitella olevani postilentäjä, joka suuntaa kohti tuntemattomia ilmojen teitä.
Paras lukupaikka on vaihteleva. Lukemisen rikkaus on se, että sitä voi tehdä melkein missä tahansa. Jos keli vain sallii, minusta on ihanaa lukea ulkona rantakalliolla meren äärellä. Kahvilat ovat hienoja lukupaikkoja. Pitkät matkat eivät tunnu pitkiltä, kun voi uppoutua tarinoihin. Kotona luen sekalaisissa tuoleissa, lattialla, sohvalla, sängyssä, nurkassa ja joskus kirjoituspöydänkin alla.
Keltaisen kirjaston kirjailijoista haluaisin tavata… De Saint-Exupérya en voi valitettavasti enää tavata. Mutta toisen ranskalaisen kirjailijan, Jean Echenozin, kirjat kiehtovat minua myös paljon. Hän on odottamattomien tarinoiden taituri, jonka lauseet ovat täynnä oivalluksia. Keltaisessa kirjastossa on julkaistu kolme hänen kirjaansa (Minä lähden, Pianossa ja Pitkä juoksu, suom. Erkki Jukarainen). Pitkä juoksu kertoo suomalaisille tutusta tšekkijuoksijasta Emil Zátopekista, ja kirja on osoitus siitä, kuinka 127 sivuun voi mahduttaa valtavan ison, hienon kertomuksen – isoon tarinaan ei tarvita aina 500 sivua.
Keltaiseen kirjastoon liittyvä muisto. Kun tapasin Kirsin, vaimoni kanssa opiskeluaikoina, löimme aika nopeasti hynttyyt yhteen. Muutossa sitten huomasimme, että monia asioita oli meillä kiusallisesti kaksi, ja pienessä asunnossa oli seuraavina viikkoina ja kuukausina kova työ koettaa päästä eroon tuplatavaroista ja huonekaluista. Kirjahyllytkin siinä sivussa yhdistyivät. Molemmilla oli alkava kokoelma Keltaista kirjastoa, ja muistan yllättyneeni iloisesti, kun meillä ei ollut yhtään samaa Keltaisen kirjaston kirjaa, kun suunnilleen kaikkia muita kamoja oli yhtäkkiä tuplamäärä. Erilaisuus tuntui todelliselta rikkaudelta.
Tutustu Jarin suosikkeihin tästä.