Kuukauden lukijana Marjatta Siuko
Keltainen kirjasto ei olisi mitään ilman lukijoitaan, ja haluammekin tuoda esiin Keltaisen kirjaston lukijakunnan moninaisuutta ja innostuneisuutta. Esittelemme joka kuukausi Kuukauden lukijan, joka pääsee kertomaan lempikirjoistaan ja rakkaimmista Keltaiseen kirjastoon liittyvistä muistoistaan. Juhlavuoden ensimmäisenä Kuukauden lukijana meillä on kunnia esitellä Marjatta Siuko, jolla on harvinaisen pitkä ura Keltaisen kirjaston lukijana.
Nimi: Marjatta Siuko
Ikä: 93
Ammatti: eläkkeellä oleva maatalon emäntä, kuvataiteilija, ahkera lukija, 11:n lapsenlapsenlapsen isoisoäiti
Viimeksi olen lukenut Keltaisesta kirjastosta Paul Austerin uusimman romaanin 4 3 2 1 (suom. Ilkka Rekiaro). Siinä mielenkiintoista oli pienten asioiden suuri vaikutus elämänkulkuun: jos jokin asia olisi mennyt toisin, kaikki olisi mennyt toisin. Pieni sattuma voi muuttaa koko elämän. Olen lukenut lähes kaikki Austerin suomennetut romaanit. Moni niistä on jäänyt mieleen ja olen kirjoittanut niistä kohtia muistiin. Amerikkalaisista nykykirjailijoista myös Don DeLillon romaanit olen lukenut. DeLillon Alamaailmasta (suom. Helene Bützow) erityisesti jäi mieleen alun intensiivinen kuvaus baseball-ottelusta — ja miten se kulkee mukana läpi koko paksun romaanin. DeLillon Cosmopolis (suom. Helene Bützow) teki vaikutuksen, ehkä hieman huvittuneella tavalla. Olen pitänyt hyvin paljon Austerista ja DeLillosta amerikkalaisina nykykirjailijoina, joita Keltaisen kirjaston suomennosten kautta on voinut lukea.
Lukukokemuksista unohtumaton on György Konradin romaani Pidot puutarhassa (suom. Taisto Nieminen). Luin sen Budapestissä 90-luvulla heti suomennoksen ilmestymisen aikoihin. Kirja oli ilmestynyt Unkarissa 1989 eli juuri kommunismin päättymisen, Berliinin muurin kaatumisen ja Neuvostoliiton lopun aikoihin. Lukemisen ajankohta ja paikka vaikuttivat lukukokemukseen, käsitteleehän teos juuri Unkarin 1900-luvun historiaa ja ihmisten kohtaloita tuon historian pyörteissä. Päiväkirjaani kirjoitin siitä lainauksen: ”Heinänkorsien katselun, unien näkemisen ja kohtalon ääriviivojen tähyilyn käytännöllinen hurmiotila. Elämän päämäärä on hurmio, pelkkä olemassaolo itse ja sen nautinto.” Budapestissä luettuna Unkarin sota-ajan kuvaus vaikutti voimakkaasti ja jäi mieleen. Pidot puutarhassa on alaotsikoltaan ”Romaani ja työpäiväkirja” ja tämä näkyy ja tuntuu kirjan rakenteessa. Kirja on paksu ja sisältää runsaasti erilaisia aineksia. Siinä on sekä romaanimaista kerrontaa että kirjailijan päiväkirjamaista pohdintaa.
Toinen poikkeuksellisen vahvasti mieleen jäänyt Keltaisen kirjaston kirja on W. G. Sebaldin Austerlitz (suom. Oili Suominen). Tarinaan hatarasti ja viitteellisesti liittyvät mustavalkoiset valokuvat lisäävät elämän arvaamattomuuden tuntua. Muistin ja muistamisen teemat yhdistävät Konradia ja Sebaldia, vaikka hyvin erilaisista romaaneista onkin kyse. Olen lukenut kaikki suomennetut Sebaldit ja voin liittyä Sebaldin ylistäjiin: hänen kerrontansa voimaa ja vaikutusta on vaikea kuvailla, huomaamatonta ja hienovaraista mutta samalla väkevää se on.
Paras lukupaikka on makuukamarini sänky, siinä istuen, tyynyyn nojaten. Mieheni kuoltua jo varhain olen pitkään asunut yksin yhdessä maatalon pihapiirin rakennuksista, kuitenkin poikieni perheiden asuessa muutaman askeleen päässä. Pihapiiri on aina ollut täynnä toimintaa, kun poikani ovat pyörittäneet maataloudesta rakentamiseen ja maansiirtoon laajentunutta yritystä. Niin kauan kuin tilalla oli karjaa, minunkin aikani meni pääosin navettahommissa, enkä silloin ehtinyt juurikaan lukea. Varsinaisen karjatalouden ajan päätyttyä 60–70-lukujen taitteessa olen edelleen ollut jatkuvasti mukana useissa käytännön toimissa ja tehtävissä, mutta siitä lähtien minulla on ollut aikaa myös lukemiselle ja kuvataiteen tekemiselle. Oman taloni makuukamarista on muodostunut paikka, johon vetäydyn rauhoittumaan ja levähtämään näistä toimista, useimmiten juuri lukien. Lukemalla olen päässyt sopivasti irti arjen hyörinästä, johon kuitenkin olen — suureksi ilokseni — koko vanhuusikäni saanut osallistua.
Keltaisen kirjaston kirjailijoista haluaisin tavata juuri Sebaldin, vaikka se valitettavasti onkin jo mahdotonta. Sebaldin kanssa haluaisin puhua elämän arvaamattomuudesta, joka koitui myös hänen kohtalokseen. Haluaisin puhua pienten kokemusten suuruudesta ja siitä, miten pienistä kokemuksista kasvaa ajan ja muistin kerrostumia.
Keltaiseen kirjastoon liittyvät muistot
Tämän jutun yhteydessä on tietenkin luontevaa muistella, milloin olen lukenut ensimmäiset Keltaisen kirjaston kirjat ja mitä ne olivat. Aivan tarkkaan en osaa tätä sanoa. Koska lukemiselle alkoi olla enemmän aikaa 70-luvun alusta lähtien, arvelen että ensimmäisiä lukemiani Keltaisen kirjaston kirjoja olivat Steinbeckit ja Hemingwayt, ainakin Steinbeckin Vihan hedelmät (suom. Alex Matson) muistan.
Keltaiseen kirjastoon liittyvistä monista yksittäisistä muistoista haluan kertoa, miten minulle kävi Austerin uusimman romaanin kanssa. Kirja oli liian paksu ja painava minun käsiteltäväkseni. En kuitenkaan halunnut tästä syystä jättää sitä lukematta, vaan keksin ratkaisun. Irrotin kirjan kansistaan ja jaoin sen kolmeen osaan. Näin minulla oli luettavana kolme sopivan kokoista pokkaria. Kirjan luettuani panin kolme ”pokkariani” takaisin kansien väliin ja kuminauhoilla kiinni. Näin kirja on seuraavan lukijan helposti luettavissa.
Tutustu Marjatan suosikkeihin täällä.