Toukokuun Kuukauden lukija

Keltainen kirjasto ei olisi mitään ilman lukijoitaan, ja haluammekin tuoda esiin lukijakunnan moninaisuutta ja innostuneisuutta. Esittelemme joka kuukausi Kuukauden lukijan, joka pääsee kertomaan lempikirjoistaan ja rakkaimmista Keltaiseen kirjastoon liittyvistä muistoistaan. Toukokuun kuukauden lukijana on rakastettu kirjailija Kaari Utrio, joka on päässyt seuraamaan Keltaisen kirjaston syntyä poikkeuksellisen läheltä.

Nimi: Kaari Utrio

Ammatti: Kirjailija

Ensimmäinen muistoni Keltaisista kirjastosta on, kun isäni Untamo Utrio, Tammen silloinen toimitusjohtaja, toi kotiin ensimmäisen keltaisen kirjan. Se oli Alan Patonin Liian myöhään vesipääsky (suom. Jouko Linturi) ja vuosi oli 1954.

Kirjan nimi oli kuin runo, myös englanniksi: Too Late the Phalarope. Ja ensimmäinen lause: “Ehkä olisin voinut pelastaa hänet yhdellä ainoalla, ehkä kahdella suuni sanalla.”

Kuinka 12-vuotias olisi voinut sellaista vastustaa? Siitä alkoi Keltaisen ja minun rakkaustarina.

Tarina ei ole ollut aivan yksipuolinen, sillä joka kerran tavatessani Keltaisen kirjailijan olen kertonut hänelle, kenen vieressä hänen kirjansa ovat hyllyssäni, jossa Keltaiset nykyään vievät kokonaisen seinän. Olen aina kertonut ylpeänä, että meillä kaukaisessa Suomessa, josta useimmilla eurooppalaisillakaan ei ollut minkäänlaista käsitystä, ilmestyy tällainen huippusarja, joka kerää nobelisteja kuin kärpäspaperi kärpäsiä.

Muistan 1987 kirjailijakongressin Reykjavikissa Islannissa. Monen kokouspäivän jälkeen istuimme aika nuutuneina pienen kahvilan pöydässä, amerikkalainen Kurt Vonnegut, ranskalainen Alain Robbe-Grillet, venäläinen Andrei Bitov ja minä. Savu leijui ja lasit tyhjenivät.

Robbe-Grillet kieltäytyi ranskalaiseen tapaan puhumasta englantia, joka oli kongressin kieli. Häntä seurasi kaikkialle kultatukkainen islantilaisnuorukainen jolle hän huitaisi tarvitessaan tulkkausta. Siinä seurassa, jossa kolme kirjailijaa puhui keskenään englantia, ranskalainen jäi pakosta taustalle. Ei hyvä ranskalaiselle. Robbe-Grillet alkoi yllättäen puhua kielillä. Hänen englannissaan ei ollut mitään vikaa.

Onnittelin Vonnegutia ja Robbe-Grilletiä siitä, että he kuuluivat Keltaisiin. Andrei Bitov ihmetteli, miksi hän ei päässyt tähän hienoon seuraan. Väärä kustantaja, valitin. Bitov oli Gummeruksen kirjailija.

Jarl Hellemannin luona olen tavannut Yashar Kemalin, Olli Arrakosken mukana olen lounastanut Orhan Pamukin kanssa. John Irving vieraili meillä lopen nääntyneenä pohjoismaisesta messurumbasta. Hän virkosi kuin kukkanen sateessa päästessään maaseudulle ja taloon, joka muistutti hänen omaa kotiympäristöään.

Keltaiset ovat aina tervetulleita Somerniemelle.